Futsalin sydän asuu Brasiliassa

 

Futsal on melko uusi lajitulokas, joka on kasvattanut nopeasti suosiotaan monissa maissa. Sitä kutsutaan toisinaan jalkapallon serkuksi tai siitä irtautuneeksi peliksi mutta todellisuudessa Futsal on ihan oma pallopelinsä. Sen juuret ulottuvat 1930-luvun Uruguayihin, jossa Juan Carlos Ceriani keksi pelin YMCA-järjestön jäsenille. Futsal matsi pelataan koripallokentän kokoisella alueella, jossa ei ole sivulaitoja. Nimi tulee espanjan tai portugalin kielisistä sanoista Futbol de sala tai Futebol del saloa eli salijalkapallo.

Futsal nousi nopeasti suosioon Etelä-Amerikassa ja erityisesti Brasiliassa. Kyseinen peli antaa mahdollisuuksia nopeisiin liikkeisiin ja kikkailuihin, niinpä monet maailman tähdiksi nousseet jalkapalloilijat, kuten Pele, Zico ja Socrates, ovat hakeneet vauhtia pelikentille juuri Futsalista. Aina 1980-luvulle asti Etelä-Amerikan valtiot, etunenässä Brasilia, hallitsivat Futsal kenttiä. Vielä nykyisinkin Brasiliaa pidetään lajin keskipisteenä. Lajin suosio kasvoi ja nykyisin Futsalia voi harrastaa eri puolilla maailmaa.

ArgentinabrazilfutsalSuomessa Futsalia on mahdollisuus harrastaa monilla paikkakunnilla. Laji on kuitenkin vielä tuntematon osalla vaikka sen suosio onkin kasvussa. Suomessa harrastajia arvioidaan olevan noin 25 000 ja maailmanlaajuisia futsaalaajia on joidenkin arvioiden mukaan jopa 4 miljoonaa. Futsalin sydän on Brasiliassa, maassa jossa pallon potkiminen kuuluu arkeen kaduilla, toreilla ja pihoilla yhtä olennaisesti kuin tanssi kuuluu Kuubaan. Pallolla kikkailu, taiteilu ja pelaaminen ovat tärkeä osa arkea juuri niissä maissa, joissa peli on noussut suosioon. Etelä-Euroopassa ja Etelä-Amerikassa lajin suosio perustuu sen trendikkyyteen, palloilu ja pelaaminen ovat aina in.

Nuori laji

Futsalin ja muiden pallopelien pelaajat ovat esikuvia nuorisolle erityisesti maissa, joissa niiden suosio on suuri. Pelaajien hiustyyliä ja pukeutumista jäljitellään. Nuorisomuodin yksi vahvimpia alueita ovat urheilukengät, aiemmin pelikentille kehitetyt erilaiset tennarit ovat nykyisin joka paikan menokengät. Trendit vaihtuvat nopeasti juurikin urheilustarojen suosimien merkkien ja mallien mukaan. Viimeistä muotia olevat converse kengät tilataan nykyisin kätevästi nettikaupasta, jossa valikoima ja viimeiset muoti-ilmiöt päivittyvät perinteistä kenkäkauppaa nopeammin. Futsalilla on vahva nuorisoleima. Vaikka se on lajina monelle uusi, lukeutuu se nuorten keskuudessa nousevien lajien joukkoon.

Suomessa pelataan Futsal-liigaa ja maallamme on myös oma maajoukkue. Kuten monessa muussa maassa, myös Suomessa laji toimii jalkapalloa tukevana alalajina. Jalkapallo kauden päättyessä käynnistyy Futsal-liiga ja Suomessa järjestetty harrastustoiminta on varsin aktiivista, sillä monilla työpaikoilla ja opiskeluporukoissa pelataan peliä. Se sopii mukavaksi yhdessä olo lajiksi eikä siihen tarvittava kalliita varusteita. Suomen sääolosuhteet huomioon ottaen laji on kuin tehty maahan, jossa futsalia voi pelata ympäri vuoden sisätiloissa.

Leave a Reply